Tartuntataudit


Tartuntataudit aiheuttavat ja ovat aina aiheuttaneet tuhoa ja kärsimystä. Tartuntatauteja voidaan pitää kurissa rokotuksin vain silloin kun koko väestö on jatkuvasti riittävän hyvin rokotettu. Rokotteet kehittyvät koko ajan ja tietomme niiden vaikutuksista lisääntyy. Rokotusten vaikuttavuudesta tartuntatautien torjunnassa ja rokotteisiin liittyvistä haittavaikutuksista kerätään aktiivisesti tutkimustietoa.

Kansanterveyslaitos ylläpitää kansallista tartuntatautirekisteriä, johon kerätään tietoja esimerkiksi ruoka- ja vesiperäisistä infektioista, sukupuolitaudeista, hengitystieinfektioista, HIV-infektioista, tuberkuloosista ja vakavia verenmyrkytyksiä aiheuttavista mikrobeista. Maailman terveysjärjestö WHO koordinoi kansainvälisiä yhteistyöhankkeita, joilla esimerkiksi valvotaan influenssan esiintyvyydessä tapahtuvia muutoksia.

Tartunnanlähde, josta infektio saadaan voi olla ihminen, eläin tai esine. Eläin voi toimia myös tartunnan välittäjänä. Tauteja aiheuttavat bakteerit, virukset, sienet ja alkueläimet.

Tartuntatapoja on monia

Suluissa on mainittu vain esimerkkejä taudeista.

Henkilöstä toiseen

  • Hengitystie-eritteet, yskimällä ja aivastamalla (hengitystieinfektiot)
  • Ihonkontakti (yskänrokko, märkärupi)
  • Limakalvokontakti (sukupuolitaudit)
  • Veri (maksatulehdusta aiheuttavat hepatiittivirukset)
  • Puutteellinen käsihygienia (suolistoinfektiot)

Äidistä lapseen joko istukan kautta tai synnytyskanavasta (kuppa)

Elintarvike- tai vesivälitteisesti

  • Eläimellä oleva infektio tarttuu ihmiseen (suolistoinfektiot)
  • Ruokaan tai veteen joutuu taudinaiheuttajia (suolistoinfektiot)
  • Ruokaan joutunut bakteeri voi muodostaa toksiineja eli myrkkyjä, jotka aiheuttavat ruokamyrkytyksen

Ilmateitse tapahtuva tartunta, ilmastointi tai vesisuihku (legionelloosi)

Niveljalkaiset, punkki ja hyttynen (borrelia, malaria)

Hengitystieinfektiot

Flunssa

Hengitystieinfektio on hyvin yleinen tartuntatauti sekä lapsilla että aikuisilla. Tyypillisin hengitystieinfektio tunnetaan flunssana eli nuhakuumeena. Sen oireita ovat kurkkukipu, nuha, yskä ja lievä kuume. Oireet kestävät yleensä 5─10 vuorokautta. Flunssaa aiheuttavat lukuiset eri virukset.

Influenssa

Vain influenssaviruksen aiheuttamaan korkeakuumeiseen tautiin on olemassa rokote. Mahdollisimman hyvän suojan takaamiseksi rokote on otettava joka syksy. Rokotetta ja rokottamista voi kysyä omasta terveyskeskuksesta.  Kansanterveyslaitoksen nettisivuilta löytyy lisää tietoa influenssasta sekä usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia influenssarokotuksesta.

Hengitystieinfektioiden ehkäisy

Hengitystieinfektioita voidaan ehkäistä tehokkaasti tehostamalla käsienpesua ja huolehtimalla oikeasta yskimis- ja niistämistekniikasta. Käsienpesua kannattaa tehostaa erityisesti syys- ja talvikuukausien aikana, jolloin hengitystieinfektioita esiintyy eniten.

Suolistoinfektiot

Myös suolistoinfektiot ovat yleisiä tartuntatauteja.  Rotavirus aiheuttaa valtaosan pienten lasten ripuleista. Ripulia aiheuttavat myös monet bakteerit. Salmonellabakteeri saadaan usein ulkomaanmatkoilta. Suolistoinfektio tarttuu tavallisesti veden ja elintarvikkeiden välityksellä.

Matkailuun ja tartuntatautien ehkäisyyn liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen. Lisätietoja siitä, miten ulkomaan matkalla voi välttää turistiripulin, löytyy Matkailijan Terveysoppaasta.

Ruokamyrkytykset

Kotioloissa ruoan huolellinen käsittely ja säilytys ehkäisevät ruokamyrkytyksiä. Tietoa ruuan oikeasta käsittelystä saa esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirastosta. Elintarvikkeisiin ja veteen liittyvistä asioista voi kysyä lisätietoa myös oman kunnan terveydensuojeluviranomaisilta.

Matkailuun liittyvien tautien ehkäisy

Mitä eksoottisempi kohde sitä enemmän matkan valmisteluun on varattava aikaa. Eri maihin vaadittavista tai suositeltavista rokotuksista saa tietoa omasta terveyskeskuksesta tai Matkailijan Terveysoppaasta.

Ajankohtaista tietoa eri maiden yleisestä tilanteesta saa ulkoasiainministeriön verkkosivuilta tai matkanjärjestäjältä.

Sukupuolitaudit

Lisää tietoa saa omasta terveyskeskuksesta tai sukupuolitautien poliklinikoilta. Tartuntatautiliiton verkkosivuilla on tietoa yleisimmistä sukupuolitaudeista, niiden oireista ja hoidosta.

Rokotukset

Yleisen rokotusohjelman rokotuksilla torjutaan tehokkaasti tartuntatauteja. Rokotukset aloitetaan jo lastenneuvolassa. Tarkempia tietoja rokotuksista voi kysyä omasta terveyskeskuksesta.

Kansanterveyslaitoksen tehtävänä on seurata Suomen tartuntatautilanteen lisäksi myös tapahtumia muualla maailmassa. Ajankohtaiset tilastot Suomessa seurattavista tartuntataudeista löytyy Kansanterveyslaitoksen verkkosivuilta osoitteesta http://www3.ktl.fi/stat/